Kaveri vinkkasi jo jokin aika sitten tällaisesta bändistä ja kappaleesta, joten laitanpa hyvän kiertämään ja kerron siitä teillekin. Älkää vain kysykö, mitä Saijaa Saijaa-nimi meinaa, mutta onneksi musiikin hyvyys ei katso bändin nimeä. Tykkäämiseni nimittäin kasvaa kuuntelu kuuntelulta, biisi biisiltä!
Saijaa Saijaa tulee Porista, ja se soitti ensimmäisen keikkansa vasta vuosi sitten. Musiikki on suomirockia new wave -vaikutteilla, mutta Joen rantaan on kuulemistani Saijaa Saijaa -kappaleista selkeästi popein ja melodisin. Kappaleen lyriikat ovat aika jännät menneisyyteen sijoittuvan tarinansa puolesta, mutta sanat istuvat melodiaan ja tunnelmaan täydellisesti, ja tarinan pysähtyminen yhteen hetkeen kertosäkeessä tuo lyriikoihin mukavaa kontrastia. En tiedä, onko se Pasi Salmen ääni vai loistava, vähän Eppu Normaalille kumartava kitarariffi vai outron nouseva tunnelma syntikkakuvion täydentäessä kitaraa, mutta jokin tässä kappaleessa koukuttaa ja pahasti.
Esimerkiksi Kuollut kohta on taas paljon vahvemmin Hassisen kone -tunnelmissa - heleä kitarointi on vaihtunut lähes raastavaan säröriffiin ja eteenpäin mennään niin kovaa, ettei taakse ehditä eikä edes haluta katsoa. Toisaalta sovitustensa puolesta Saijaa Saijaasta tulee välillä mieleen brittiläiset uuden aallon bändit, koska monissa biiseissä on sellaista joydivisionmaista maanisuutta ja vimmaa. Mutta vertailut sikseen! Saijaa Saijaa on kierrättänyt suomalaisille rakkaista ja tutuista aineksista erittäin kiinnostavaa ja innostavaa uutta musiikkia, jossa on kuitenkin selkeästi omanlainen ja 2000-lukulainen ote.
Yhtyeessä soittavat Mikko Grönlund, Erik "Sähkö" Ekholm, Juuso Laine, Tuomas Niskanen ja Pasi Salmi eli soittajien taustat vievät esimerkiksi Magyar Posseen, Eleonoora Rosenholmiin, Rättö & Lehtisaloon ja Kakka-hätä 77:ään. Ei yhtään huonommat lähtökohdat vaihtoehtoisen suomirockin soittamiselle. Olen todella innoissani tästä bändistä ja toivonkin, että tiemme kohtaisivat pian jonkin keikan merkeissä.
Löysin itseni eilen illalla vähän erikoisesta paikasta: Tampreen Teerenpelistä. Ei ollut tullut mieleenkään, että siellä järjestettäisiin keikkojakin, mutta onneksi huomasin perjantai-iltapäivänä, että The Casbah esiintyy siellä illalla! Sekosin vähän. Tai aika paljonkin.
The Casbahin löytäminen viime syksynä oli intensiivinen kokemus, koska en pystynyt lopettamaan All Eyes Open -ep:n kuuntelua enkä edes tahdo arvailla, kuinka monta soittokertaa sille on tähän mennessä kertynyt. Luulavasti luku on kolminumeroinen. Tunnetta on mahdotonta selittää eikä sitä voi ymmärtää, mutta joskus jonkin bändin musiikki vain tekee hyvin koordinoidun täsmäiskun sille aivojen alueelle, joka vastaa onnellisuudesta.
Olin siis valtavan iloinen, kun pääsin vihdoin näkemään yhtyeen livenä! Vaikka Teerenpeli ei ollut ihanteellisin keikkapaikka, ja paikalle tulleet muutamat kymmenet katsojat olivat pääosin tulleet katsomaan illan pääesiintyjää, belgialaisista, suomalaisista ja espanjalaisesta koostuvaa Rising Sparksia, en pettynyt. Minun kohdallani kovat odotukset johtavat usein pettymiseen, mutta yhtye oli lavalla niin energinen, etten voinut lopettaa hymyilemistä. Ep:ltä soitettiin vain Flowers, mutta 45-minuuttisen setin kaikki biisit olivat kyllä mieleeni. Suunta on ehkä vieläkin brittipopimpi kuin ep:llä.
Toivon kovasti, ettei seuraavaa keikkaa ei tarvitse odottaa taas puolta vuotta. The Casbahin mieletöntä musiikkia voi ja pitää kuunnella täällä.
Tässä vielä pari kuvaa, jotka nappasin eilen uuden objektiivin testausmielessä. En ole harrastanut keikkakuvausta muuten kuin iPhonella, mutta ehkä tämänkin oppii harjoittelemalla.
Ruisrock julkaisi uusia artistikiinnityksiä pari päivää sitten, ja nyt minunkin tekisi mieli lähteä Turkuun heinäkuussa, koska suosikkiruotsalaiseni Håkan Hellström on buukattu festareille! Olen ollutHåkan Hellström -fani jo viitisen vuotta, mutta en ole koskaan onnistunut näkemään häntä livenä. Videoiden ja dvd:n perusteella meno keikoilla on melkoista.
Ylpeästi göteborgilainen Hellström on yksi naapurimaan suosituimmista artisteista ja hän vetää melkein Hartwall Areenan kokoisia paikkoja täyteen kiljuvia faneja. Toisaalta siksi olisi ehkä parasta nähdä hänet Ruotsissa, koska Hellström ei ole Suomessa kovin tunnettu, ja haluaisin ihan oikeasti todistaa omilla silmilläni sen hysterian ja nähdä merimiesasut. Hellström haaveili lukion jälkeen elämästä merillä, minkä takia hän esiintyi usein
merimiespuvussa uransa alkuaikoina. Vielä yli kymmenen vuotta myöhemmin keikoilla näkyy
merimiesasuun pukeutuneita faneja.
Voisin sanoa, että jokaisella ruotsalaisella on mielipide Hellströmistä. Iso osa rakastaa, mutta suosio on tietenkin tuonut mukanaan myös vihaajia. Hänen karuun ja vähän epävireiseen ääneen joutuu totuttelemaan, ja vanhempi väki paheksuu hänen julkista tupakoimistaan (mutta come on ruotsalaiset, sitten joka toinen teistä kuitenkin nuuskaa ja se on helt okej?). Hellströmiä rakastavat myös kriitikot.
Håkan Hellströmin musiikillinen ura alkoi suomalaisillekin tutussa Broder Daniel -yhtyeessä, josta lähdettyään hän soitti muun muassa Honey Is Coolissa. Sooloura käynnistyi vuonna 2000 julkaistulla Känn ingen sorg för mig Göteborg -albumilla, minkä jälkeen hän on julkaissut kuusi albumia, yhden kokoelman ja yhden livelevyn. Seitsemäs pitkäsoitto, Det kommer aldrig va över för mig, julkaistiin 17.4. Hellström on korostanut rakkauttaan kotikaupunkiinsa Göteborgiin koko uransa ajan ja useissa lauluissa seikkaillaankin ympäri kaupunkia.
De sa till mig: "Far inte till Stockholm För du blir aldrig mer densamma In my opinion, om du gör det kom aldrig tillbaka" För ett par bruna ögon for jag Men Stockholm blir aldrig min stad
(Jag har varit i alla städer)
Itselleni Håkanin löytäminen viisi vuotta sitten oli todella tärkeää, koska olin valmistautumassa ensimmäiseen kesääni Tukholmassa. Ruotsin kielen taidon parantuessa olen oppinut ymmärtämään lyriikoita ja päässyt sitä kautta paremmin sisään kielen ilmaisutapoihin ja kulttuuriin. Se jos mikä tuntuu hyvältä.
Håkanin musiikissa nimittäin parasta on juuri lyriikat. Ne ovat täynnä erilaisia henkilöhahmoja, tarinoita rakkaudesta, ulkopuolisuudesta ja rohkeudesta. Melodiat puolestaan ovat hyvin riemukkaita, duurivoittoisia ja upbeat, niin kuin kunnon ruotsalaisen popmusiikin kuuluukin olla. Ennen toista albumiaan Håkan yhtyeineen matkusti Rio de Janeiroon harjoittelemaan, ja sambakouluissa kuullut rytmit selkeästikin vaikuttivat Hellströmin tuleviin sävellyksiin, jotka ovat yleisesti aika tanssittavia ja koukuttavia. Bändissä on yleensä laajennettu rytmiryhmä, joten bongot ja congat ja erilaiset kilkuttimet tuovat sovituksiin vähän sellaista lattarimeininkiä.
Kappaleet ovat kiinnittyneet paljon tiettyihin paikkoihin ja niissä mainitaan monia juttuja, jotka ovat varmasti itsestäänselvyyksiä ruotsalaisille, mutta minulle, kulttuurisesti ulkopuoliselle ei. Olin esimerkiksi pitkään ihmetellyt, että mitäköhän tuo Singoella tarkoittaa Känn ingen sorg för mig Göteborgissa, mutta viime kesänä ollessani jälleen kerran Ruotsissa kesätöissä tajusin, että Singoellahan on keksimerkki. Göteborgista lähtöisin tietenkin. Lopulta myös kävin kesällä Göteborgissa ja totta kai löysin itseni kävelemästä pitkin Magasinsgatania kuunnellen Håkan Hellströmin Magasinsgatania. Aurinko paistoi ja laukussani oli päätäni suurempi pulla odottamassa kaverin töistä pääsemistä.
Hellströmistä on tehty myös aivan loistava Två steg från Håkan -dokumentti, joka kannattaa ehdottomasti katsoa (ja kuunnella, koska göteborgska on parasta ikinä), mikäli Hellström kiinnostaa
yhtään. Dokumentti kertoo Hellströmin tavasta suhtautua häneen kohdistuviin odotuksiin ja idolin rooliin, ja kaikkea pitää tietysti koossa musiikki ja mielettömät keikat.
Kuten sanottu, Hellströmin lauluissa on todella kirjava joukko erilaisia henkilöhahmoja, ja näistä hahmoista on nyt tehty elokuva, joka julkaistaan kesäkuussa. Taustalla on totta kai hänen musiikkiaan, mutta Hellström itse ei varsinaisesti ole ollut mukana leffan teossa, auttanut vain tarvittaessa. Aika mielenkiintoinen projekti!
Kuuntele Håkan Hellströmin uusi Det kommer aldrig va över för mig -albumi täältä.
